Uranuurtaja mediakasvatustyössä
|
Tämän päivän lapset ja nuoret ovat eläneet mediayhteiskunnassa syntymästään lähtien. He ovat taitavia sähköisten medioiden käytössä teknisissä taidoissa, mutta tarvitsevat niiden lisäksi kriittisyyden ja tulkinnan taitoja. Etelä-Suomen Sanomat on uranuurtaja mediakasvatuksen saralla. Vuonna 1998 Etelä-Suomen Sanomat palkkasi ensimmäisenä lehtenä Suomessa päätoimisen koululinkin huolehtimaan yhteyksistä kouluihin ja tarjoamaan apua medialukutaidon opettamisessa, joka on myös kirjattu uusiin opetussuunnitelmiin omana aihekokonaisuutena. Etelä-Suomen Sanomien tekemä mediakasvatustyö on ollut laajaa päiväkodeista ammattikorkeakouluihin. Lehti on järjestänyt eri aineiden opettajille mediakasvatusaiheista koulutusta, tarjonnut opettajille ja oppilaille ilmaista oppimateriaalia ja ilmaisia lehtinippuja opetukseen. Koululuokka voi myös tulla toimitukseen ja painoon vierailulle. Jokakeväinen sanomalehtiviikko tarjoaa kouluille myös monia mahdollisuuksia mediakasvatukseen. Uusimpina tulokkaina ovat uutissarjakuvakisa sekä koulujen välinen uutisvisa. |
Ympäristövastuu
We love Vesijärvi -workshop kokosi yhteen Lahden alueen koululaisia maalaamaan Vesijärvi aiheisia tauluja helmi-maaliskuussa 2009.






