Työtä ympäristön hyväksi
| Mediatalo ESA tuntee vastuunsa ympäristöstä ja on kehittänyt jätteidensä lajittelua 1990-luvun puolivälistä lähtien. Nykyään ESAan kuuluvat painolaitokset pyrkivät jo tuotantopuolella kierrättämään raaka-aineet mahdollisimman tehokkaasti. Esa Print ja Esa Lehtipaino kehittävät jatkuvasti prosessejaan ja tuotantomateriaalejaan ympäristömyötäisempään suuntaan.
Vastuullisuus tapana Ympäristötietoiset mediankuluttajat puntaroivat paperilehden ja verkkolehden ympäristövaikutuksia ja joudumme yhä useammin vastamaan ympäristöaiheisiin kysymyksiin toiminnastamme. Moniin alan merkittävimpiin ympäristökysymyksiin, esimerkiksi kotimaisen sanomalehtipaperin vaihtumiseen tuontipaperiin, emme pysty Mediatalo ESAssa itse vaikuttamaan. Mutta oman toimintamme osalta haluamme olla tietoisia ympäristövaikutuksistamme ja tehdä parhaamme niiden minimoimikseksi. Vastuullisuus kaikessa toiminnassamme on ollut perheyhtiömme arvona jo vuosikymmeniä. Vastuullisella suhtautumisella jätteiden kierrätykseen ja tuotantolaitostemme ympäristöystävällisyyteen on talossamme jo pitkät perinteet. Mediamme ovat myös jo vuosia tehneet merkittävää työtä ympäristön hyväksi uutisoimalla tutkimustietoa ja nostamalla ympäristöasioita eri näkökulmista yleiseen keskusteluun. Pääkirjoituksissamme ympäristöasiat ovat usein esillä ja Etelä-Suomen Sanomien toimituksen kolumneissa, Esalaisissa, liputetaan selkeästi kestävän kehityksen puolesta. Tutkitusti ympäristöystävällinen Teetimme loppuvuodesta 2008 Pöyry Environment Oy:llä koko konsernin tasolla ympäristöasioiden nykytilan kartoituksen ja saimme siinä ympäristöasioiden hoidosta hyvän arvosanan. Mitään vakavampia puutteita ei konsernin toiminnasta löytynyt ja tuotantolaitoksissamme ympäristöasioista huolehditaan erittäin hyvin lakien ja määräysten mukaisesti. Tärkeimmäksi kehittämisen kohteeksi nousi henkilöstön ympäristötietoisuuden lisääminen ja ympäristöasioiden integroiminen liiketoimintaamme. Yhteiset toimintatavat Jotta ympäristötekomme eivät olisi vain hyvien perinteiden varassa, Esan Kirjapaino Oy:n hallitus teki helmikuussa 2009 päätöksen konsernitason yhtenäisestä ympäristöpolitiikasta. Siinä linjataan koko konsernia kattavat periaatteet ja toimintatavat, joiden pohjalta määritellään yksiköittäin tarkemmin seurattavat ympäristökohteet sekä niiden tavoitetasot. Aidot ekoteot ovat osa toimintamme tehostamista tulevinakin vuosina. Konsernin yhtiöille on nyt nimetty omat ympäristövastuuhenkilöt sekä yhteinen ympäristökoordinaattori. Yhdessä vastuuhenkilöt muodostavat ympäristöryhmän, joka vastaa asiantuntijana ympäristöasioiden toimenpiteistä ja seurannasta konsernissa. |
Mediatalo ESAn ympäristöpolitiikka
Tuotantomenetelmät, tarvikkeet ja raaka-aineet
Pyrimme optimoimaan tuotteidemme valmistusmenetelmät ja sitä kautta minimoimaan niiden ympäristövaikutuksia. Huomioimme hankintojen ympäristönäkökulmat niin toimistotyössä kuin tuotantolaitoksissamme. Edellytämme, että myös kumppanimme ja alihankkijamme tiedostavat toimintansa ympäristövaikutukset.
Henkilöstö
Konsernin arvojen mukaisesti kaikkien konsernin työntekijöiden edellytetään ottavan henkilökohtaisen vastuun toimintansa ympäristövaikutuksista ja sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta. Koulutamme henkilöstöä ympäristöasioissa ja jaamme aktiivisesti ja avoimesti tietoa toimintamme ympäristövaikutuksista.
Ympäristöasioiden käsittely Mediatalo ESAn medioissa
Tuomme medioidemme toimituksellisen sisällön kautta aktiivisesti ympäristötietoa ja –tietoisuutta asiakkaillemme ja sitä kautta yleiseen keskusteluun.
Lue lisää Mediatalo ESAn ympäristöystävällisistä toimintatavoista: Artikkeli Ekoasiaa-lehdessä 1/2006






