Markkinajohtaja alueen aktiivisen aikuisväestön keskuudessa
| Kun päivän lehti on luettu ja tv suljettu, paikallisradio kulkee ihmisten mukana koko päivän - autossa, bussissa, työpaikalla, taksissa ja jopa kaupassa. Radioita on joka paikassa ja se on ainoa media, jota autoilija voi helposti seurata. Heinäkuusta 2007 lähtien Radio Voima on soinut myös netissä. Kuuntelijalle tuttu ja läheinen Radio Voima on tehokas ja päivän mittaan uudistuva mediaympäristö, jossa mainonta on luonteva osa kokonaisuutta.
Paikallisia asioita, poppia ja persoonia eetteriin välittävä Radio Voima tavoittaa tehokkaasti kuuluvuusalueensa aktiivisen aikuisväestön yhdessä yhteistyökumppaninsa Iskelmä Lahden kanssa. Kuulijoita on viikossa peräti 109 000, joista yli 25-vuotiaita on 94 000. Voima on Lahden seudulla kaupallisten kanavien markkinajohtaja kanavaosuuksilla mitattuna. Radio Voima kuuluu Päijät-Hämeen lisäksi Itä-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Radio on joustava media Tuotamme ja suunnittelemme asiakkaiden mainokset sekä pidämme huolta, että mainokset tulevat radiosta ulos kampanjan luonteelle juuri oikeina aikoina omalta alueeltamme. Yhdessä asiakkaan kanssa räätälöimme kampanjan niin, että se auttaa niin imagollisesti kuin kaupallisesti. Tavoitteena voi olla pelkästään imagollinen tai suoraan aktivoiva kampanja.Asiointi kanssamme on mutkatonta ja helppoa. Turha byrokratia on karsittu pois ja hommat hoidetaan niin toimituksessa kuin myynninkin puolella asiakkaiden tarpeiden mukaan. Nopeus on tässäkin meidän vahvuutemme. Tiedote tai mainos saadaan tarvittaessa eetteriin vaikka heti. Lisäksi saman päivän aikana voi mainosviestejä vaihtaa kulloisenkin tarpeen mukaan.
|






