Avainluvut
Toimitusjohtajan katsaus
Liiketoiminta-alueet
Konsernin rakenne
Hallitusten kokoonpanot
Hallituksen toimintakertomus
Konsernituloslaskelma
Konsernitase | vastaavaa
Konsernitase | vastattavaa
Konsernin rahoituslaskelma
Esa-konsernin www-sivuille



Top Press Oy:n hallituksen toimintakertomus

Top Press Oy:n liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla.Yhtiö sai Esan Kirjapaino Oy:ltä konserniavustusta 3,0 miljoonaa euroa.

 

Konserni

Esa-konsernin liikevaihto oli 54,9 miljoonaa euroa kasvaen edellisvuodesta 6 prosenttia. Erityisesti lehtien ilmoitusmyynti kasvoi odotettua enemmän. Konsernin medioiden yhteistyötä tiivistettiin merkittävästi, näkyvin toimenpide oli tilattavien lehtien, radion ja verkkoliiketoiminnan keskittäminen kaupungin ydinkeskustaan mediakulmaan. Esa Lehtipaino Oy:ssä toteutettiin suunnitellun mukaiset yli 4 miljoonan euron investoinnit tuotantolaitteisiin.

 

RAKENNE- JA RAHOITUSJÄRJESTELYT

Esan Kirjapaino Oy myi osuutensa HTK NetCommunications Oy:stä. Esan Kirjapaino Oy osti Tammer-Paino Oy:n osakekannan marraskuussa. Tammer- Painoa ei ole yhdistetty konsernitilinpäätökseen.

 

ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ

Konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan maltillisesti. Konsernin tuloksen odotetaan kasvavan merkittävästi.

 

ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ

Yleisen taloussuhdanteen äkillinen heikentyminen voi vaikuttaa nopeastikin medialiiketoimintojen tulokseen.

 

HALLITUKSEN ESITYS YHTIÖN VOITTOA KOSKEVIKSI TOIMENPITEIKSI

Konsernin vapaa oma pääoma on 25 845 836 euroa. Emoyhtiön vapaa oma pääoma on 6 353 529 euroa, josta tilikauden voitto on 2 315 294 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkona jaettaisiin 5 000 euroa osakkeelle eli yhteensä 2 800 000 euroa sekä loput jätettäisiin voittovarojen tilille.

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.

 

YHTIÖN OSAKKEET

Yhtiön osakepääoma jakaantuu seuraavasti:

                                             2007                   2006

A-osakkeet (20 ääntä/osake)  341 kpl               341 kpl

B-osakkeet (1 ääni/osake)      219 kpl               219 kpl

Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. A-sarjan osakkeen siirtyessä uudelle omistajalle on ensisijainen lunastusoikeus A-sarjan osakkeenomistajilla. B-sarjan osakkeen siirtyessä uudelle omistajalle on kaikilla osakkeenomistajilla lunastusoikeus.

20.03.2008